Ryhälän kyläyhdistys

ELÄVÄ KYLÄ PUUMALASSA

Uusimmat julkaisut

Tietoja Ryhälästä

Ryhälän alue ja kyläyhdistys

Ryhälän alue sijaitsee Etelä-Savossa, Puumalan kunnan pohjoisosassa. Se käsittää entisen koulupiirin alueen sekä alueita myös Sulkavan ja Juvan kuntien puolelta. Mutkitteleva ja mäkinen Ryhäläntie (434) lähtee Luukkosenkylältä pohjoiseen. Entisen kyläkaupan ja koulun kohdalla siitä erkanee tie Hamulan suuntaan ja Sulkavan puolella tie haarautuu Juvalle ja Sulkavalle. Kyläyhdistyksen toiminnan keskuksena on Ryhälän talo Mannilanniemen tien varrella. Matkaa Puumalan kirkonkylälle on noin 20 km, Sulkavalle saman verran ja Juvalle 35 km. Vakituisesti asuttuja taloja on vajaa 40 ja vapaa-ajan asuntoja monta kertaa enemmän. Ryhälän kyläyhdistyksessä on jäseniä lähes 100 (keväällä 2024).

Maamiesseuran talo - "Ryhälän talo"

Maamiesseuran talo osoitteessa Mannilanniementie 39 on toiminnan kiintopiste ja tapahtumapaikka. Talolla järjestetään tapahtumia ja sitä vuokrataan yksityiskäyttöön. Perinteeksi on muodostunut heinäkuinen Laulu ja lettu -ilta, jonka ohjelmassa on yhteislaulun lisäksi tanssia. Talolla järjestetään iltamia, pikkujouluja ja kokoonnutaan yhteen tapaamaan ihmisiä ja keskustelemaan kylän asioista. Talolla kokoontuu myös kansalaisopiston ryhmiä ja sitä pidetään kokouspaikkana.

Yhdistyksen ja talon historiaa

Ryhälän maa- ja kotitalousseura, alun perin Puumalan pohjoinen maamiesseura, perustettiin 4.3.1923 August Kontisen talossa. Perustamistilaisuudessa jäseniksi ilmoittautui 45 henkilöä.

Seuran toiminnan keskiössä on ollut maamiesseuran talo, jonka seura rakensi vuonna 1935. Rakennus ostettiin Vesiniemestä Juho Kalpiolta ja se purettiin sekä kuljetettiin rakennuspaikalle nopeaan tahtiin.

Talo sai nimekseen Päiväkumpu. Siellä ryhdyttiin heti pitämään kilpailuja, kursseja ja iltamia. Sota keskeytti Ryhälän maamiesseuran toiminnan lähes tyystin. Normaaliin arkeen päästiin lopulta palaamaan ja vuonna 1945 kirjuri Toivo Airaksinen merkitsi toimintasuunnitelmaan seuraavaa: "Sota ja sen luomat olosuhteet ovat saaneet hermomme kireälle, josta johtuen rauha on aiheuttanut jonkinlaista rentoutumista, tapojen löystymistä, huvitusten etsimistä ja maalta pakoa varsinkin nuorten keskuudessa. Sen tähden on seuran ensimmäinen tehtävä taistelu nuorisosta, sen sitominen kiinni kotiturpeeseen ja vastapainona liikepaikkojen iloille nuorison huvittelutarpeen tyydyttäminen normaalilla terveellä tavalla. Siinä mielessä on suunniteltu kuluvana vuonna pidettäväksi vähintään 4 yleiset iltamat ja yhdet kesäjuhlat. (..) Tanssi-iltamia, joissa ei olisi ollenkaan muuta ohjelmaa, ei pidetä suotavina." Toimintasuunnitelmassa puututtiin ankarasti myös juopotteluun, sillä kuolemaan johtanut ikävä välikohtaus iltamissa tuotti talolle kahden vuoden huvikiellon.

Päiväkummussa on pidetty kunnostustalkoita kahden-, kolmenkymmenen vuoden välein. Rakennus on pysynyt kunnossa ja ajan tasalla monien maalausten, remonttien, uusimisten sekä sähköistyksen ja vesivessojen rakentamisen myötä. Saneeraukset on rahoitettu opetusministeriön, Puumalan kunnan ja manttaalikunnan varoilla. Työosuudet on tehty omin käsin.

Seura lunasti 1950-luvulla talon alla olevan vuokratontin itselleen sekä hankki muun muassa heinänsiemenen kylvökoneen ja tiilentekokoneen. Seuran aktiivisin kausi lienee ollut 1960-luvulla, jolloin elettiin suurten ikäluokkien nuoruutta. Kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet sisälle, kun Päiväkummussa järjestettiin iltamia, rantakaloja ja muita yhteisiä tilaisuuksia.

Toiminta hiipui 1970-luvulla. Talosta ajateltiin luopua, mutta sen sijaan seura tekikin 1980-luvulla rakennukseen peruskorjauksen. 1993 yhdityksen nimeksi muutettiin Ryhälän maa- ja kotitalousseura ry ja 2022 Ryhälän kyläyhdistys ry.

Viimeisimmät vuosikymmenet Päiväkumpu on ollut kyläläisten tärkeä kokoontumispaikka, olivatpa kyseessä sitten kansalaisopiston kurssit, pikkujoulut tai osakaskuntien, metsästysseurojen tai tiehoitokuntien kokoukset. Laulun ja letun ilta on jokakesäinen tapahtuma.